I said YES to the dress! ♥️

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Ei kommentteja

 

Sanoin KYLLÄ eli minulla on hääpuku!


♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️



Mistä aloittaisin... Alusta varmaan, niin kuin mieheni sanoisi.


Kun häihin oli heinäkuussa aikaa enää vuosi, oli vihdoin varattava aika ensimmäiseen pukusovitukseen. Vuosien varrella olin tietenkin katsellut hääohjelmia ja miettinyt päässäni, miltä tuleva pukuni voisi mahdollisesti näyttää. Tiedostin kuitenkin sen että vaikka kuinka tykkäisin tietystä mallista tai puvusta, se ei välttämättä istuisi minun kropalleni tai toisi parhaita puoliani esille.


Aloitin pukujen läpikäynnin netistä tämän vuoden alusta ja arvatkaahan miten siinä kävi? Koko tämän puolen vuoden aikana löysin ehkä viisi mekkoa, joista tallensin kuvan puhelimeeni eli hyviä ehdokkaita ei vain tuntunut löytyvän. Mikään ei näyttänyt hyvälle tai mekossa oli aina jotain mikä ei miellyttänyt silmääni. Tämän takia astuessani ensimmäiseen sovitukseen Helsingin Seremonia -pukuliikkeeseen, olin aika varma ettei mikään mekko kuitenkaan olisi hyvä. Ja mitä kävikään? Sovitin viittä mekkoa, joista kolme oli erittäin hyviä mekkokandidaatteja! ♥️


Ensimmäinen sovitus oli aivan heinäkuun lopussa ja se oli melkoinen ex tempore -päätös. Tarvitsin muutaman päivän hengittää ja valmistautua henkisesti pukujen sovitukseen, sillä se tuntuikin paljon raskaammalle tilanteelle mitä olin kuvitellut. Olin jo pienenä, niin kuin niin monet muut pienet tytöt, unelmoineet hääpuvun sovituksesta äidin ja muiden rakkaiden ympäroimänä, mutta minä joutuisin lähettämään terveiset pukuliikkeestä äidille pilven reunalle. Kaikki meni kuitenkin hyvin, sillä rakas pikkusiskoni oli tukenani. ♥️



 Ensimmäisen sovituksen jälkeen käytiin siskon kanssa Senaatintorin terassilla



Mitä en halunnut häämekoltani:

♥️ A-linjainen

♥️ Liian koristeellinen / yksityiskohtainen

♥️ Kokopitsinen

♥️ Pitkät hihat

♥️ Lyhyt

♥️ Muun värinen kuin valkoinen

♥️ Olkaimeton









Toinen pukusovitus oli eilen helsinkiläisessä hääpukuliikkeessä, nimi jääköön vielä salaisuudeksi. Olin käynyt läpi heidän pukuvalikoimansa niin heidän nettisivuiltaan kuin ihastellut kuvia instasta, totta kai. Yksi puvuista oli kuitenkin ylitse muiden, ehdoton suosikkini, mutta en tietenkään tiennyt ennen sovitusta kävisikö se minulle ollenkaan.


Sovitin kolmea mekkoa ja kaikki olivat todella hyviä, toinen toistaan kauniimpia. Kolmas kuitenkin osui ja upposi. Tämä oli siis kokonaisuudessaan kahdeksas mekko mitä kokeilin ja tiesin, että tämä SE oli. Tässä mekossa astelisin vuoden päästä alttarille. Koko sovitus oli ohi puolessa tunnissa ja minä sekä kolme kaasoani olimme hieman ihmeissämme - tässäkö se oli? Näinkö helppoa se oli? Mutta mitäpä sitä turhaa kiertämään enempää pukuliikkeitä, jos täydellinen mekko oli jo löytynyt? Mekko lähti siis tilaukseen ja saan sen  ensi vuoden helmi - huhtikuussa, riippuen tuotannon tilanteesta.



Pienet skumpat häämekon valinnalle 🍸



Oliko minulla budjettia? Kyllä, ehdoton yläraja mekolleni oli 2000 euroa, mutta toivoin tietenkin että hintalappu jäisi alle sen. Valitsemani mekko korjauksineen maksaa noin 1500 euroa eli budjetti alittui oikein mukavasti. Aion myydä mekon häiden jälkeen eli muutokset tehdään siten, että ne voi purkaa mahdollista seuraavaa omistajaa varten.


Olen niin onnellinen, ja huojentunut. En malta odottaa, että saan mekon ja pääsen ihastelemaan sitä. ♥️


Rakkaudella,






Read More

Eteisen päivitys pienellä budjetilla

torstai 6. elokuuta 2020

Ei kommentteja

Meidän eteinen oli synkkä, ahdas ja epäkäytännöllinen. Sisäovi kääntyi eteisen sisään (!) niin ettei kengät tai oikeastaan mitkään tavarat mahtuneet mihinkään. Valkoiset seinät ja musta kuramatto. Tämän lisäksi meillä oli edellisestä asunnosta raahattu metallinen pystynaulakko, jossa roikkui kamalasti tavaraa ja jonka ohitse oli lähes mahdotonta päästä ilman, että sitä kaatoi kumoon. Kuramatostakin näkee, että se on ollut lattian kokoon nähden hieman liian pieni, mutta sivuille on leikattu ohuet irtonaiset lisäpalaset... 


Tarkoituksena oli saada tilasta viihtyisämpi ja käytännöllisempi. Ovi vaihtoi paikkaa onneksi jo vuoden alussa, mutta matto sai joutaa varastoon ja seinälle piti saada hieman väriä. Kävin ottamassa liudan värimalleja Tikkurilan maalipisteeltä ja mallailin niitä seinään - yksi oli ylitse muiden: Tikkurilan beige. Yksi seinä saisi olla tehosteseinä ja muut valkoisia, koska seinän maalaaminen, jossa on patteri ,on ehkä hieman liian iso pala purtavaksi, joten se jääköön ainakin tällä kertaa ilman väriä.

Kävin ostamassa pari Ikean seinänaulakkoa ja tilasin avaintelineen kotimaisesta Puine -yrityksestä. Teline on valmistettu suomalaisesta koivuvanerista ja on todella kaunis! Yksinkertainen, mutta silti ihana.


Etupihalla kasvaa iso omenapuu 🍎



Matto poissa, maalattu seinä ja telineet seinässä. Ai kun tuli kiva näin pienellä vaivalla!







Kokonaiskustannukset:

。Avainteline 22 €
。 Maali 25 €
。Vaatenaulakot 19,98 €

Yhteensä päivitys maksoi siis alle 67 euroa.


Lomaterveisin,





Read More

Säästäminen: tarinani ja vinkkejä säästämisen aloittamiseen

keskiviikko 5. elokuuta 2020

2 kommenttia

Oman talouteni taustaa


Raha on edelleen jonkin asteinen tabu, josta puhutaan liian vähän. Oman talouden hallinnan menettäminen voi olla nöyryyttävää ja ainainen pennin venyttäminen voi vaikuttaa jopa mielenterveyteen. Puhun nyt omasta kokemuksestani, sillä tiedän miltä oikea rahapula tuntuu. Takana ei ole ollut vauraita vanhempia vaan olen pyörittänyt omaa talouttani aina itse, niin ala- että ylämäessä. Haluan kirjoittaa asioista rehellisesti ja avoimesti, koska toivon jonkun saavan tarinastani toivoa, vaikka asiat tuntuisivat kuinka vaikeille. Syvistä rahavaikeuksista on mahdollista nousta, mutta se vaatii työtä ja päättäväisyyttä. Kerron seuraavaksi hieman taloudellisesta taustastani ja annan lopuksi konkreettisia työkaluja siihen, miten sinäkin voit aloittaa taloutesi hallitsemisen ja lopulta aloittaa säästämään.

Vielä kymmenen vuotta sitten elin kädestä suuhun eli kun palkka tupsahti tililleni, maksoin laskut ja sen jälkeen kirjaimellisesti kitkuttelin seuraavaan palkkapäivään. Mitään ei jäänyt koskaan säästöön enkä pystynyt suunnittelemaan suuria hankintoja, koska tililläni ei ollut koskaan ylimääräistä. En ole toisaalta  halunnut tai joutunut lainauskierteeseen vaan kitkutellut sillä mitä on. En ole koskaan myöskään menettänyt luottotietojani, sillä olen aina maksanut laskut ensin ja humputellut vasta sen jälkeen. Elämä tuntui hallitsemattomalta kaaokselta ja palkkapäivän odottelulta.

Piiiiiitkä opiskelijaelämäni, vuodet 2008-2017, luonnollisesti vaikutti taloudelliseen tilanteeseeni. Opinto- ja asumistuki plus pieni palkka eivät suoranaisesti edesauta vaurastumista vaan kunnolliset tulot luo pohjan taloudelliseen tasapainoon. Muistan ensimmäisenä yliopistovuonna laskeneeni senttejä kaupassa maitohyllyn edessä. Silloin minulle riitti ja päätin tehdä asialle jotain. Ensiksi otin selvää mikä taloudellinen tilanteeni oli, keräsin kaikki laskut yhteen ja laskin paljonko velkaa oli yhteensä. Tämä on tärkeää tietää, jotta ymmärrät mikä todellinen tilanteesi on, mikäli sinulla on esimerkiksi ulosottovelkaa tai monta eri osamaksuvelkaa. Lopulta pyysin lisää työtunteja, maksoin vähitellen osamaksuvelat pois ja opettelin budjetoimaan arkimenot. Näin sain talouteni hallintaani.







Koulutus


Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri - valmistuin ekonomistiksi vuonna 2017 pääaineenani taloustiede, minkä vuoksi talouselämä ja sen ilmiöt ovat minulle tuttuja. Rakastan numeroita, laskemista, dataa ja matematiikkaa - niin kummalliselta kuin se voi kuullostaakin. Intohimo näihin edellä mainittuihin asioihin on varmasti edesauttanut kiinnostukseni syventymistä etenkin sijoittamisen kohdalla harrastukseen asti. 

Sen lisäksi, että olen koulutukseltani KTM, niin olen käynyt koulutuksen Taloustaitohankkeen vetäjäksi eli toimin aikoinani Taloustaitohankkeessa yksittäisen nuoren tukihenkilönä taloustaitojen kehittämisessä ja taloustilanteen selvittämisessä. Huomasin, että nuorilla yleensä sakkaa talousasioiden hallinnassa arjen menojen budjetointi ja yleinen perusasioiden hallitsemattomuus, kuten laskujen priorisointi. Taloustaidot opitaan usein jo nuorena kotona, mutta jos rahasta ei esimerkiksi koskaan puhuta  tai taitoj ei vain yleisesti opeteta kotona, niin se voi aiheuttaa raha-asioiden hallitsemattomuutta ja talousvaikeuksia hyvin pitkäksi aikaa.


Mistä ja miksi aloitin säästämisen?


Olen pienestä pitäen säästänyt pieniä summia saadakseni haluamiani asioita, mutta aloitin säästöjen kerryttämisen suuremmassa mittakaavassa vuonna 2014, kun aloimme unelmoida yhteisestä ensiasunnostamme. Näin unia omasta puutarhasta enkä koskaan ole liiemmin tykännyt kerrostaloelämän melskeestä. Meillä ei ollut aluksi yhtään säästöjä, joten otimme selvää mitä täytyi tehdä: avata ASP-tili. Asuntosäästöpalkkio -eli ASP -tili on Suomen valtion tukema järjestelmä nuorille ensiasunnon hankintaan. ASP -lainassa on paljon hyviä etuja verrattuna normaaliin asuntolainaan, kuten oman pääoman määrän vaatimus suhteessa asunnon hankintahintaan eli tarvitset säästää omia varoja huomattavasti vähemmän saadaksesi ASP -lainan kuin normaalin asuntolainaan. ASP -lainasta löytyy paljon lisätietoa netistä ja kysymällä esimerkiksi omasta pankistasi.

Opiskeluaikoina säästimme noin 100 euroa kuukaudessa ASP -tilille, mikä kuullostaa ehkä pienelle, mutta säästöjen kerryttämisen seuraaminen ja vankka, vaikkakin hidas, nousu lisäsi motivaatiota säästää lisää ja nopeammin. Valmistuttuamme siirsimme säästöön kummatkin noin 300 - 800 euroa kuukaudessa, riippuen kuukauden muista menoista.


Dreams do come true


Ostimme unelmiemme rivitaloasunnon kesällä 2019. Se tunne oli käsinkosketeltava, kun vuosien uurastus palkittiin vihdoin oman kodin avaimilla. Kodin eteen oli tehty töitä ja me ansaitsimme sen, me yhdessä.





Konkreettiset vinkit säästämiseen 💰


Listaa arjen tulot ja menot. Listauksen avulla pystyt tasapainottamaan tulosi ja menosi ja tiedät tarkalleen mihin tulosi menevät. Laske lopuksi kaikki kuukauden pakolliset menot yhteen (pakolliset menot ovat kiinteitä menoeriä, jotka maksetaan joka kuukausi. Näitä voivat olla esimerkiksi vuokra, asuntolaina, sähkölasku, puhelinlasku, netti, kuntosali, vakuutukset, bussikortti ym.) Muista priorisoida kaikki laskut, etenkin vuokra tai asuntolaina ensin, eli suurimmat menoerät.

Budjetti. Sen jälkeen, kun tiedät paljonko kulutat rahaa kuukausittain, voit tehdä budjetin. Tiedät nyt tarkat tulosi sekä kiinteät menosi. Paljonko sinulle jää käteen tuloistasi menojen jälkeen vai jääkö ollenkaan? Jos vastasit ei, leikkaa menojasi - mieti, mistä säännöllisistä kuluistasi voisit luopua tai leikata. Vaihda halvempaan kuntosalijäsenyyteen, puhelinliittymään tai pihistä ruokamenoistasi suunnittelemalla viikon ruoat etukäteen ja käymällä harvemmin kaupassa. Muista huomioida budjetissasi myös yllättävät kulut, kuten lääkärikäynnit. 

• Säästösuunnitelma. Onko mielessäsi jo mihin haluat säästää ja kuinka paljon? Lisää budjettiisi uusi kategoria: säästöt. Suunnittele ja budjetoi kuinka paljon haluat tai kykenet säästämään kuukausittain. Maksa tuloistasi aina laskut ensin ja siirrä heti sen jälkeen säästösumma sivuun. Tätä summaa ei saa siirtää takaisin käyttötilille.

• Avaa säästötili. Tilillä olevat rahat on helppo tuhlata, joten siirrä suunnittelemasi säästösumma aina erilliselle tilille. Näin näet konkreettisesti, kuinka säästöjesi kasvaessa myös motivaatiosi kasvaa!

• Kaksi käyttötiliä. Minulla on käytössäni kaksi käyttötiliä, miksikö? Tilipäivänä maksan laskut, siirrän säästösumman säästötilille ja sijoitussumman arvo-osuus - tai osakesäästötililleni (tilit, joista tehdään sijoituksia) ja jätän ensimmäiselle käyttötililleni yhden viikon käyttösumman verran rahaa. Siirrän siis ison summan pois ensimmäiseltä käyttötililtäni, jotta en vain käytä sitä. Pienen summan näkeminen pankkitililläni edesauttaa sitä, etten tuhlaa holtittomasti (vaikka tiedän, että rahaa on toisella käyttötililläni).

•  Puskurirahasto. Puskurilla tarkoitetaan säästöön kerrytettyä rahaa yllättäviä menoja varten, jota ei ole tarkoitus käyttää. Puskurin olisi hyvä olla muutaman kuukauden tulojesi suuruinen summa, jotta pahan päivän sattuessa sinulla on säästöjä. Liian suuria summa on turha kuitenkin makuuttaa lähes nollakorkoisilla talletustileillä vaan ne on järkevää sijoittaa esimerkiksi rahastoihin. Aiheesta lisää myöhemmin.

• Käteinen. Käytä aluksi käteistä niin näet konkreettisesti kuinka rahaa kuluu. Pankkikortin vinguttaminen on helppoa ja nopeaa eikä rahan kulumista näe eikä etenkään mieti. Seteleiden ja kolikoiden käyttö saa takuulla miettimään rahan käyttöä yhä tarkemmin.

• Ruokatili. Meillä on yhteinen ruokatili, josta maksamme kaikki ruokaostoksemme. Siirrämme palkkapäivänä tietyn summan rahaa ruokatilille ja siten ruokaan menevä raha on jo sivussa. Tämä auttaa ruokaostosten budjetoinnissa ja kerryttää samalla S-tilin bonuksia, kun maksamme S-etukortilla.

•  Mikrosäästäminen. Kerrytetyt pullorahat ja pienet kolikot on helppo tapa säästää. Voit lisäksi sopia pankin kanssa kuukausittaisesta automaattisesti säästösummasta tai vaikka jokaisen korttimaksun yhteydessä tehtävästä pienestä säästösummasta. Säästösumman voi halutessaan sopia menevän suoraan rahastoon ja tätä kutsutaan rahastosäästämiseksi.

• Palkitse itsesi. Lopuksi, muista palkita itsesi kun saavutat tavoitteesi. Pidä motivaatiotasi yllä seuraamalla säästöjen kasvua.




Toivottavasti minun tarinastani ja säästövinkeistäni on teille hyötyä ja olisi mukavaa kuulla mihin sinä säästät, mitä haaveita sinulla on, jotka vaativat säästämistä? Vai etkö säästä ollenkaan ja elät tässä hetkessä murehtimatta huomisesta? 

Seuraavaksi tarkoituksenani on kirjoittaa sijoittamisesta: mistä aloittaa, avata sijoituskäsitteitä ja kertoa oma tarinani piensijoittajaksi. Haluan kannustaa etenkin naisia sijoittamisen ihmeelliseen maailmaan kertomalla omia kokemuksiani.




Read More