SOCIAL MEDIA

Will you be my maid of honor? x 7

perjantai 22. toukokuuta 2020


Kaaso, morsiusneito, maid of honor...


Häihin on aikaa pyöreästi 14 kuukautta ja nyt oli aika miettiä ketä pyytäisin kaasokseni. Olin etukäteen pyytänyt, hieman extempore, muutamaa naista kaasokseni vuoden alussa, mutta en ollut nähnyt kaikkia mahdollisia tulevia kaasojani aikoihin, joten halusin tehdä asian virallisesti. 

Mietin soitanko, lähetänkö kaasopaketit vai teenkö kortit heille? Olisin edellisistä vaihtoehdoista halunnut valita kaasopaketit, joihin olisin kasannut ainakin skumppaa ja kukkia (en mitään turhaa tavaraa), mutta postissa tällaisia paketteja olisi ollut hieman hankala lähettää. 

Päätin tehdä kortit. Mutta minkälaiset? Hain inspiraatiota Pinterestistä ja googlettamalla ja idea sopivasta tekstistä alkoi muotoutua. Lyhyt, ytimekäs, mutta silti persoonallinen teksti oli syntynyt.

Kortin ulkomuodosta olin epävarma, joten strategiani oli mennä läheiseen askartelukauppaan ja haahuilla ympäriinsä. Askarteluputiikin seinille oli onneksi tehty erilaisia kortteja inspiraatioksi asiakkaille kevään tuleviin juhliin, joista sain hieman ajatuksia korttien koristeluun. Päätin valita neutraaleja sävyjä, valkoista, beigeä ja tietysti vaaleanpunaista, sekä hieman kimallusta kullan sävyisistä koristeista. Pyörähdin vielä kukkakaupan kautta hakemassa oksan kaunista harsokukkaa. Häidemme toinen pääteema on luonto, joten halusin sisällyttää jotain kasvia kortteihin. Mietin minkälainen kukka/kasvi kuivuisi kauniisti eikä näyttäisi ruskealle läikälle sillä hetkellä, kun kortti saapuisi vastaanottajalle. Heh.

Korttien askartelupäivä. Minulla ei ollut tarkkaa ajatusta siitä mitä tekisin, mutta eihän sitä aina tarvitsekaan olla. Vaikka lopputulos näyttää hyvälle, niin itse askartelu ei missään nimessä "mennyt kuin Strömsössä". Sormet, pöytä ja askarteluvälineet olivat enemmän tai vähemmän pikaliimassa, leimasimella suunnittelemani teksti näytti aivan hirveälle, vaikka kuinka yritin harjoitella leimasimen käyttöä (joten päätin kirjoittaa tekstit käsin) ja liima pursusi läpi tekstipahvin läpi korttiin... Ehdin jo hetken ajatella, että käyn ostamassa leimasimen tilalle kalligrafiakynän ja pikaharjoittelen kalligrafiaa, mutta se idea haihtui pian pikaliimakatastrofin alettua. Ja tiedättekö miltä tuntuu, kun pilaa lähes valmiin kortin kirjoittamalla "maid of honoUr" - ei kun uusi kortti alusta.

Teskti kuuluu siis näin:


I found my man but I still need my girls... 
Will you be my maid of honor?


Minulla tulee siis olemaan seitsemän kaasoa. Kyllä, seitsemän. Nämähän ovat minun, tarkoitan siis meidän, häät, joten minulla olkoon vaikka sata kaasoa, jos niin päätän. Miehen reaktio kaasojen määrään oli melkoinen, mutta pysyin vahvasti päätöksessäni. Nämä kaikki seitsemän naista kuvastavat minun matkaani tähän pisteeseen. Osa heistä on ollut elämässäni aina, toiset vasta muutaman vuoden, mutta he kaikki ovat minulle mielettömän tärkeitä. En osannut päättää ketä heistä en valitsisi, joten päätin valita heidät kaikki. 😀 

Kaasojen reaktioista päätellen päätös oli oikea. ♡




Nämä reaktiot ♡
























Rakkaudella,



Ei kommentteja

Lähetä kommentti