SOCIAL MEDIA

Kihlajaiskuvat

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020



Kihlautumisen jälkeen oli luonnollisesti tarkoitus varata aika kihlajaiskuvaukseen. Oman valokuvausharrastuksen myötä maku tietyntyyppisiin kuviin oli muotoutunut ja siksi Sen Oikean valokuvaajan löytäminen oli yllättävän haastavaa. Oikean valokuvaajan löytäminen on tärkeää, jotta kuvista tulee mieluiset - onhan kyse kuitenkin tärkeästä ja suuresta tapahtumasta. Itse kuvaaja on myös tärkeässä roolissa rennon tunnelman luomisessa.

Tiesin kuitenkin muutaman ystävän harrastavan myös valokuvausta - miksi en kysyisi heitä kuvaajaksi? Lopulta kuvaaja löytyi ystäviemme joukosta, joten meidän oli mietittävä toiveita kuvien suhteen. Lähetin ennen kuvauspäivää muutaman inspiraatiokuvan siitä minkälaisia kuvia toivoimme. Kuvien avulla niin valokuvaajan, meikkaajan kuin kampaajan on helppo saada kiinni toiveistasi!







Mitä ennen kihlajaiskuvia kannattaa miettiä ja miten kuvaukseen valmistaudutaan?

  • Yleinen tunnelma. Minkälainen kuvaustunnelma kuvastaa teitä pariskuntana?
  • Kuvausmiljöö. Onko miljööllä merkitystä vai tahdotteko esimerkiksi pelkästään lähikuvia?
  • Vaatteet ja asusteet. Valitkaa mukavat vaatteet, joissa tunnette itsenne itsevarmoiksi. Miettikää kuinka formaalit ja minkä sävyiset puvut haluatte. Haluatteko vaatteidenne sopivan yhteen vai onko sillä väliä? Turhan juhlavat puvut kannattaa jättää naulakkoon, mikäli ne eivät tunnu luonnolliselta vaihtoehdolta. Kihlajaiskuvien ei tarvitse olla liian virallisia.



Mitä toivoimme kihlajaiskuvilta?


Kuvien tärkein kriteeri oli tunnelmaTahdoimme kuviin naurua, rakkautta ja rentoutta. Lisäksi halusimme ehdottomasti kauniin luontomaiseman kuvausmiljööksi. Vaatteiden suhteen valinta oli helppo: minä laitoin päälle klassisen, neutraalin värisen, mekon ja mies kauluspaidan, rusetin ja siistit housut. Valitsin itselleni kultaisen sormuksen lisäksi muutamia kultaisia koruja ja kengiksi nudet korkokengät. Harkitsin ottavani mukaan kukkakimpun, mutta onneksi kuvat eivät jääneet sitä kaipaamaan.

Tein tällä kertaa oman meikkini ja hiukseni itse. Siskoni on ammatiltaan meikkaaja-maskeeraaja, mutta hän ei kyseisenä päivänä ollut käytettävissä. Hän tosin tulee tekemään häämeikkini kesällä 2021. Lisäksi edellisenä iltana lisäsin (hyvin) vaaalealle hipiälleni tekorusketuskerroksen.








Kuvasimme aluksi Helsingin Merihaassa ja sen jälkeen siirryimme Helsingin Sörnäisiin.





Ja lopuksi, hieman extempore, kuvasimme vielä Espoossa Villa Elfvikin vieressä sijaitsevilla pitkospuilla.






Kuvista tuli täydelliset! 

Kiitos vielä kuvaajalle ja kuvausassistentille!


Rakkaudella,




Ei kommentteja

Lähetä kommentti